Mennään suoraan päätä painavaan asiaan. Uhmäikäinen tamma - mikäs sen parempaa. Jade on ottanut asemansa nyt vähän liian tosissaan ja kettuilee melkein joka asiasta. Ei ole kauhean hääviä kun 600kg alkaa tosissaan pistää voimiaan peliin.
Sini kävi pitämässä valmennuksen sunnuntaina. Päästiin menemään pelkkää käyntityötä, lähinnä silti sen takia, kun mulla ja Saralla on kulunut jonkun aikaa että ei olla tehty oikein kunnolla mitään hevosten kanssa kun olosuhteet nyt on mitä on ollut. Onneksi nyt saatiin maneesi käyttöön niin treenausmahdollisuudet parani kertaheitolla. Molemmat tammat vähän kettuili tehtävissä. Lotte antoi kuitenkin nopeasti periksi, mutta Jadessa ei tuntunut olevan toivoakaan. Neidillä on tainnut uhmailut nousta vähän liikaa hattuun ja ilomielin haluisin palauttaa neidin tajunnantason maanpinnalle. Kaikki asiat otetaan nykyään todella herkästi nenään ja varsinkin toiset hevoset. Voitteko kuvitella miten hirveää on juosta liinassa toisessa päässä kun kaverit menee toisessa päässä, jopa se ottaa liikaa tamman mielelle. Voi huhhuh sanon minä! Jade siis varsinkin liinassa harrastaa pystyyn hyppimistä, tasajalkaloikkia ja pomppimista kun joku ei miellytä. Ratsastaessa hyppii pystyyn ja uhkailee ratsastajaa pienillä pompahduksilla. Kun hermo menee niin pompahduksista tulee loikkia ja helposti käy kokeilemassa maneesin seinän kestävyyttä tai arvioimassa pohjan hiekkaa kun Jade johonkin kunnolla ponkaisee. Onneksi nyt sain Toivasen Heidin tulemaan ensi viikolla arvioimaan tilannetta ja nyt viikonloppuna saatiin sini pitämään meille tehovalkat molempina päivinä. Kunnon liikuntakin varmaan auttaisi pönttöilyyn. Vilmaa nyt sain puhuttua käymään vaikka liinamassa pari kertaa viikossa, koska itse en pääse käymään tallilla joka päivä kun olen riippuvainen porukoiden autokyydistä.
Eilen Vilma olikin käynyt Jadea liikuttamassa. Sara oli tehnyt töitä Lotten kanssa kentällä kun Vilma oli sinnepäin Jaden kanssa ratsastanut. Jade oli sitten jostain ihmeen syystä ottanut taas nuppiinsa ja alkanut hyppiä pystyyn ihan kunnolla. Hokit ei ollut kunnolla pitänyt takajalkoja, joten Vilma oli tullut alas, ei olisi saanut, mutta ei tuossa tilanteessa muutakaa voi tehdä, jos itseään ja hevosta haluaa suojella. Vilma oli sitten juoksuttanut Jadne hyvin ja Jade oli vissiin käyttäytynyt ihan ok.
Samperin tammat sanon minä. Hevosesta en kuitenkaan luovu! Nyt käytän kaikki keinot saadakseni selvillä mikä on ja miten tuon kurittoman pikkuvarsan saa kuriin ja kunnioittamaan ratsastajaa :D
Muistoja nousi pintaan ja tässä niitä myös teille!
Killen koeratsastus kesällä 2010 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti