keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Cruzado "Kille" maailmalla

Sain idean tehdä nyt vähä erikoisemman postauksen tässä. Elikkäs Killen kuulumisia Nousiaisista kuvien kera!

Herra on viettänyt nyt melkein vuoden maalaismaisemissa uusien kavereiden kanssa monien hehtaarien keskellä. Kille on siis päässyt kokemaan aivan erilaisen osan hevosen elämästä. Kun ensin Kille oli Puolassa Laukkahevosena, siellä treeni ja maisemat olivat ihan eri luokkaa. Seuraavaksi Kille pääsi tutkailemaan Tampereen Niihaman puitteita ja oloa estehevosena valmentautuen ja kilpaillen. Sitten se saapuikin meille, ensin hieman pienenmpään talliin (4 hevosta), mutta treenit, ja valmennukset olivat taas erilaisia. Treenattii paljon koulupuolta, hypättii ja käytiin pitkiä maastolenkkejä. Harrastettiin hiihtoratsastusta ja muita hullutuksia. Keväällä 2011 Killen kanssa muutettiin Sippolan tallin puitteisiin (11 hevosta). Sen mukaan siitä sitten alkoi myös maastoesteharkat ja muutamat kenttäkilpailut. Killen kanssa harrastettiin paljon ja kuljettiin siellä sun täällä. Kilpailujakin päästiin kokemaan, myös ne muutamat todella upeat onnistumiset ja ei niin hyvät suoritukset. Nyt Kille pääsee ottamaan sen osan elämäänsä, joka mielestäni jokaiselle hevoselle kuuluisi ainakin jossain välissä. Nimittäin maalaiselämää. Normaalia hevosen elämää. Kille saa viettää luppoaikaa kavereidensa kanssa isolla laitumella ja tavoitteellinen treeni on tipotiessään. Kille on päässyt nauttimaan mestälenkeistä ja myös kahden miniponin hulvattomasta seurasta :D Tässä Killestä kuvia uudessa kodissaan:
********


- Jaana tutustui Killeen maastakäsittelyn kautta -

- Kille irvailee vesisateessa -

- kesän ratsastuksia -
- Kille ja Mikko kesälaitumella -

- Ohjasajon kokeilua -

- estevalmennus -

- riehumista pellolla -

- kuraleikkejä -


- lisää riehumista -


- cruisailuja Mikon kanssa -

- talvifiiliksiä -

- talvitunnelmia Aksun kanssa -


Kuvat (c) Jaana Vuola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti