Keskiviikkona Vilman piti ratsastajaa Jadella kevyesti, mutta päätyikin sitten juoksuttamaan kun Janne hääräsi maneesissa jotain isompaa. Jade käyttäytyi asialliseti ja oli hyvinkin rauhallinen. Torstaina piti olla Sinin kouluvalmennus, mutta taas jouduin sen perumaan kun flunssa yllätti :( Sain sitten vapautuksen tallilta kun lukuisten soitteluiden ja tekstaamisten jälkeen Hietanummen Ida kävi Jaden sitten liinassa pyörittämässä. Jade oli ollut hyvinkin nätisti. Perjantaina Jade vietti vapaa päivää :D
Tänään Jaden kanssa puuhasteltiin tonttuilun merkeissä. Mentiin ensiksi Iidan kanssa maneesille. Tein ensin Jaden kanssa vähä maasta käsin töitä. Ensin tehtiin pysähdyksiä ja peruutuksia kehon kielen välityksellä. Sitten väistätettiin takapäätä molempiin suuntiin ja siinä Jade muutaman kerran hyppäsi pystyyn kyseenalaistaen komentoni. Väistätin myös koko hevosta "pohkeen"väistöä suoralla molempiin suuntiin ja se
ympyrällä kokeilin kehonkielen merkitystä. Mennessäni hevosen lapalinjan taakse Jaden pitäisi liikku eteenpäin ja kun menen lapalinjan eteen niin sen pitäisi hidastaa. Nämä onnistui jokseenkin hyvin ekaksi kerraksi, töitä töitä ja töitä. Tein vielä lopuksi lisää takapään väistätystä varmistaakseni, että se toimii vielä muiden juttujen jälkeenkin :D Kun olin saanut työn tehtyä heivasin Iidan selkään.
mihinkin.
Iidan ratsastuksen jälkeen hyppäsin itse satulaan. Flunssa painaa jonkun verran päälle ja ajattelin ottaa suhteellisen rauhallisesti, ettei kuume ala nousemaan, kun se nyt on pysynyt poissa. Otin toppavaatteet pois päältäni ja kiipesi punasissa farkuissa kyytiin. Ravailin maneesissa hetken takki päällä, jotta lämpenisin hieman. Siirryttiin siitä sitten kentälle hankeen ratsastamaan.
Jade meni kentällä tosi nätisti ja hienoja kuviakin saatiin. Neiti oli taas oikein unelma ainesta. Hieman Jade jäi kuolaimen taakse välillä, mutta eteenpäin vaan niin johan nousi pää takaisin luotilinjalle. Viereisessä kuvassa en oikeastaan tiedä mitä tapahtuu ja missä kohtaa kuva on otettu ;) Tilannekuva siis ..
Lopuksi vielä kokeiltiin Jadelle hiihtoratsastusvaljaita. Ja Iida käveli perässä luoden painetta eteen ja samalla tuli kokeiltua mitä Neiti sanoo naruihin, jotka tulee takajalkojen vierestä. Jade ei reagoinut mitenkään. Ensi kerralla pistetään korviin pumpulia ja korvahuput, ettei äänistä tule mitään kohtauksia, näin on parempi niin säästetään ihmishenkiä :) Nyt olisi tarkotus alkaa maastoilemaan Pinomäessä päin, että saan selvyyden vieläkö matkalla vauhti tökkii. Kiva lähteä hiihtäjä perässä, jos Jade päättää stopata ja vaihtaa suuntaa :D Jade on paljon tasoittunutmyös sileällä. Tekisi mieli alkaa vähän hyppäämään taas vaihteeksi, mutta esteet luuraa lumen alla kentän laidalla :( Voisi kokeilla jos ne saisi sieltä kaivettua ja kokeilisi kentällä loikkia jotain pientä :D Mutta näin tällä kertaa.
Tästä joulustakin tulee nyt vähän erilainen kuin olisi odottanut. Lähdetään Samin kanssa niiden mummulaan Vammalaan viettämään Joulua :) Huomenna lähdetään ja tiistaina tullaan :) Jade saa olla huomisen päivän ihan itsekseen jo pakkastenkin vuoksi. Isä ja äiti lupasi mennä kävelyttämään sen aattona ja katsotaan joko itse menisin sitten jo tiistaina selkään, mikäli tauti ei pahene enää tästä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti