Tiistaina kouluvalmentajani Sini kävi ratsastamassa Jadella. Lähinnä kokeillakseen mitä hevonen tekee mistäkin, jotta osaa sitten paremmin neuvoa valmentaessaan minua, samalla tuli varmaan myös jonkin moinen läpiratsastus. Hevonen on kyllä ollut viime aikoina tosi irtonainen, mutta ei tuollainen tee muuta kuin hyvää. Sinin alla heppa näytti tosi hienolta, kauheasti en ole itse päässyt seuraamaan Jadea maasta kun joku ratsastaa sillä oikein kunnolla ja saa sen kulkemaan oikein päin. Se siitä kuitenkin sitten.
Keskiviikkona kävin palautteluksi puolen tunnin kävelyn maastossa ja sitten vartiksi keventelemään kentälle isoa, rentoa ravia laajoilla ja isoilla taivutuksilla. Jade-neiti oli ihan unelma :) Liikkui todella pehmeästi ja rentoutui hyvin.
Torstaina sitten lähdettiin Saran ja Lotten kanssa maastoon kävelemään. Mentiin oikeastaa meidän perusreitti, johon menee n. tunti kävellen, sen lisäksi tehtiin improvisaatio harjoituksia ja käytiin kaikki pikkupolut läpi ja kun yksi polku loppuikin kesken jatkettiin vaan matkaa ja rämmittiin ympäri metsää. Siitä sitten teitä pitkin takaisin tallille.
Perjantaina Sini tuli valmistelemaan minua, Saraa ja tammoja kisoihin. Valkku venahti 1½ tuntikseksi nyt kun oli kaksi mukana, mutta siinä pystyi onneksi pitämään paljon levähdystaukoja pitkin ohjin. Jade tuntui todella hyvältä, mutta loppua kohden kun alettiin käymään ratoja läpi, tamma alkoi väsähtää ja käytiin sen takia vain HeC:n rata läpi ja se saikin sitten jäädä siihen. Lopuksi sitten letitin ja pesin Jaden kisoja varten, loimi päälle, karsinaan ja ruoka nenän eteen. Varusteetkin piti puunata, mutta sen verran olin poikki ettei jaksanut enää niitä hinkata.
Lauantaina menin 8 jälkeen aamulla tallille putsaamaan varusteita ja kiillottamaan saappaita :) Sen jälkeen taitoin letit sykeröiksi ja siivosin Jaden ja Loten karsinat yön jälkeen. Siitä sitten vaatteiden vaihto ja kamat hevosille niskaan ja matka alkoi kohti Porin tallin seurakoulukisoja. Lotte pisti taas parastaan ja alkoi pistää vastaan lähtemistä ja pääsikin sitten alkumatkasta karkuun, voitte vain kuvitella miten eroahdistuksesta kärsivä Jade siihen tuumasi kun kaveri lähti painelemaan. Kiva pomppulinna siitä tuli, mutta kyydissä pysyttiin. Matka jatkuin kun Lotte oli saatu kiinni ja Sara sitten taluttikin sen n. 5 km matkan kisapaikalle, ettei lisää yllätyksiä tulisi enää matkalle. Kisapaikalla aloinkin verkkaamaan heti Jadea, luoja kun se oli verkassa UPEA ratsastaa. Heidi luotsasi hetken vielä vähän siirtymisisissä verkassa. Ratakentälle päästyämme ratsastelin vielä radan vieressä odotte Tottahan se on, että radalla hevonen on aina astetta huonompi kuin verkassa. Jade kuitenkin alkoi huutelemaan kavereille kun niitä ei ollutkaan ympärillä samanlailla kuin verkassa. Tamma meni kouluaitojen sisällä ensimmäistä kertaa ja todella hienosti. Ratana oli Helppo C:1 2000 ja prosentteja saatiin 58,00% ja olin hieman ylpeä neidistä. Rata jäi hieman tahmeaksi ja jos olisin ratsastanut enemmän eteen niin rata olisi ollut myös tasaisempi. Menin vielä toisenkin luokan KN-specialin, mikä oli virhe. Jade oli sen verran väsähtänyt jo, että tämä rata jäi vielä hitaammaksi ja vähän se jo alkoi kiukuttelemaankin, mutta kaiken sähläyksen jälkeen tulokseksi tuli 50,60%, eli ainakin läpi päästiin. Tästä lähtien menen vain yhden koululuokan per kisat. Nytkin oli vain tarkoitus käydä näyttämässä kouluaitoja ja kokemassa kisatunnelmaa ja tärkeintä radalla oli että Jade reagoi kuitenkin kaikkeen oikein mitä pyysin, joten olen todella tyytyväinen eiliseen päivään. Tänään oli vuorossa tallitalkoot. Karsinoiden seinien pesu ja kiviseinien kalkkimaalaus. Tallilla kulutin aikaa tänään siivoillessa sellaset 5 tuntia. Jade sai tänään vapaa päivän, sillä eilinen päivä oli rankka kuitenkin, kun joutui vielä suorituksien jälkeen kävelemään kisapaikalta takaisin kotiin ja koti matkalla meiltä putosi etukenkä, takakenkä on myös löysässä, ellei ole tänään pudonnut jo laitumelle.
Kengitys väliä on nyt jo 8vko, niin mikään ihme jos kengät alkaa putoilemaan. Äiti kun ei saanut heti aikaiseksi tilattua kengitystä kun siitä sanoin. Vielä tarvisi tarhoista nyppiä rikkaruohot, mutta se menee kyllä reippaasti ensiviikon puolelle.
Ja sitten kisatunnelmia.. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti