keskiviikko 29. elokuuta 2012

Sinin kouluvalmennus

Kisojen jälkeen Jade joutui olemaan laitumella tähän päivään asti kolmella kengällä. En viitsi tammaa stressata taluttelemalla kun on herkkä kuitenkin kavioistaan. Tänään aamupäivällä neiti sai kengät jalkaan ja päästiin taas Sinin kouluvalmennukseen. Tamma tuntui yllättävän hyvältä kolmen vapaapäivän jälkeen, yleensä ollaan jo yhden vaparin jälkeen oltu ruutitynnyreitä, mutta tänään käytettiinkin energia kunnon työskentelyyn. Valmennuksessa haettiin kunnon ulko-ohjan tuntumaa ja takapään aktiivisuutta. Isä kävi videoimassa ja huomasin, että Jade saisi todellakin liikkua paremmin eteen, kuten siitä jo kouluratapaperissakin huomautettiin, mutta päähän sitä vaan ei saa ja selästä sitä ei osaa katsoa samalla tavalla tietenkään. Nyt kuitenkin näki sen vielä itse videolla, niin tammalle raviin enemmän liikettä. Nyt täytyy vaan kylmästi pyytää enemmän ja opetella istumaan isommassa ravissa :) Tamma oli kuitenkin muuten todella super tänään. Pidettiin reilun tunnin valkassa varmaan 4 taukoa kävellen, ettei tule liikaa rasitusta heti kerralla. Oikea laukka mikä on ollut huonompi, oli tänään jostain syystä erilainen. Sini sanoi ettei Jade ole koskaa mennyt niin hyvää laukkaa, vasemmassakin kierroksessa tuli muutama hyvä askel, mutta oikea oli super :) Millään ei olisi viittinyt jättää siihen sillä tamman kanssa olisi voinut hinkuttaa vielä toisenkin tunnin, kun oli niin super, mutta täytyy osata lopettaa ajoissa :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti