torstai 2. elokuuta 2012

Maastoilupäivä

Tänään meillä oli luvassa maastoilua ja Sara lähti sitten hevosensa Lotten kanssa meidän seuraksi. Onhan se hyvä yhdistelmä kun molemmat ovat kokemattomia maastossa ja varsinkin toinen välillä haluton etenemään minne pyydetää, tämä viitaten Jadeen. Maasto sujui kyllä oikeastaan aika hyvin. Lotte meni edellä kun Jade ei suostunut ja sitten kun Lottekin sanoi seis niin talutus alkoi, onneksi riitti vain se että Sara talutti Lottea eikä minun tarvinnut tulla alas, laiskuutta kai sekin :) Metsään kun päästiin Lotte ei onneksi reagoinut yhtään paukkeeseen, mutta reunoille käännetty maa olikin sitten sitäkin pelottavampaa ja taas talutettiin, sillä molemmat hevoset todella herkkiä nousemaan pystyyn, joten näin nyt ainaki aluksi vältytään turhilta vaaroilta. Jade ei metsässäkään suostunut menemään Lotten ohi, joten oltiin ovelia ja vaihdettiinkin kiertosuuntaa jolloin Jade kulki edellä ja hyvinhän sen meni, ei mitään onglemia. Laukkapätkällä marjastajat järkyttivät nelijalkaisia tänään ja Jade pinkaisi oikein yhden marjastan ohitse, raukkaparka sai kunnon sätkyn kun joku kyykkii metsässä. Loppu matka sujuikin sitten ihan hyvin kun lähdettiin kotiin päin. Huomenna palauttava kävelytys ja viikonloppuna olis sitten Jaden kanssa ekaa kertaa Tarkkalan Tiinan kouluvalmennus viikonlopulle. Tällä kertaa tällanen postaus. Viikonlopun aikana tulee varmasti tekstiä jonkin verran ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti